Pinkki pipo vai väärät signaalit...??

Aikaa on taas vierähtänyt. On tapahtunut monenmoista täällä Livefarmilla taasen.
Tällä kertaa pohdin tätä hannoverinhevostapaustamme nimeltä Fiorella.
Fiorella on 9-vuotias entinen estehevonen ja siitostamma, joka tuli meidän iloksemme tänne viime juhannuksen aikoihin.
Aluksi Fiorella oli hyvin arka ja meille ensimmäistä kertaa tullessaan se löikin liinat kiinni jo pihaa ympäröivän muurin kohdalla, sillä pihalla aitauksessa odotti joukko lampaita sekä vapaana pihalla käyskenteli joitakin kanoja. Tälläisistä eläimistä Fiorellalla ei ollut aiempaa kokemusta, joten tilanne oli jännittävä.

Omaan aitaukseensa päästyään se jumittui hievahtamatta tarhan kauimmaiseen nurkkaan ja tuijotti sieltä silmät suurina ensimmäiset 24h.
Muutamassa päivässä olimme hakeneet Fiorellalle kaveriksi Mäntsälästä, Hyvänmielen alpakkatilalta Amerikan minihevosen Prettyn, jonka oli jo pitemmän aikaa ollut tarkoitus meille muuttaa tyttäremme ensimmäiseksi ratsuksi, hevoskaveri vain oli puuttunut.

Tarkoitus oli antaa tammojen tutustua toisiinsa sähkölankojen eri puolilta rauhassa, mutta ensimmäisellä sekunnilla Pretty veti kiitoravilla suoraan Fiorellan puolelle ja karvanmitan päähän hevosesta. Katsoimme kauhistuneina, että tähänkö tämä tapaaminen päättyikin, mutta Fiorella hyväksyi Prettyn ja he ovat siitä lähtien eläneet samassa tarhassa ja pihatossa ilman sen kummempia selkkauksia. 
Pretty osoittautui jo aluksi siis avoimemmaksi osapuoleksi ja se tuntui mukautuvan erilaisiin tilanteisiin nopeammin. Fiorella pysyttelee varmuuden vuoksi useimmiten taka-alalla jos tilanne on sille uusi tai outo. 
​Saimme kuitenkin arjen rullaamaan ja Fiorellakin tottui uusiin ihmisiin ja eläimiin pikkuhiljaa.

Kesä meni meillä kivasti ja tutustuin hevosiin pikku hiljaa niiden omassa tahdissa.
Koska Fiorellalla ei voi enään ratsastaa eikä ajaa niskanikamavamman vuoksi, ainoa yhteinen kommunikaatio on maastakäsittely. Tämän vamman vuoksihan Fiorella oli myös myyntimarkkinoilla auttamattomasti ulkona ja meille tulo esti hänen lopettamisensa, josta olen joka päivä iloinen.
​Aloitin kuitenkin tutkimalla hevosten yhteistä kemiaa ja molempien ominaisuuksia hiukan etäämmältä enkä ryhtynyt ns. vaatimaan Fiorellalta vielä mitään. Puuhailin tarhassa, juttelin hevosille, tein helppoja luoksetulo-harjoituksia ja hoidin tavanomaisia hoitotoimenpiteitä.
Prettyllä tyttäreni ratsastaa talutuksessa, joten Prettyn kanssa käytiin pyörähtelemässä pihan ympäristössä ja opetin aluksi tytärtäni pysymään satulassa (ja satulahuovalla) ennen varsinaisia kävelylenkkejä. Nyt tytär on valmis kävelylenkkeihin, mutta aluksi täytyi huomio keskittää siihen, että hän pysyy turvallisesti selässä ja oppii tuntemaan hevosen liikettä ja tasaamaan tasapainoaan selässä. (Kyllä Amerikan minihevostakin voi sanoa hevoseksi, onhan 3-4 vuotiaalle kyllin suuri.. :) )

Pretty nauttii selvästi, kun saa puuhailla ihmisten kanssa ja ratsastusretket ovat hänelle mieleen. Pretty on rauhallinen kohdatessaan oikeastaan mitä tahansa, autoja, ihmisiä tai eläimiä ja tämä on hyvä juttu, kun lapsen ratsusta on kyse.

Fiorellan kanssa alkoi ilmaantua muutamia hankaluuksia syksyn mittaan. Yksi oli porttikeissi. Tamma ryhtyi vahtimaan Prettyn liikkumista tarhassa ja esti sen pääsyn turvallisesti portille tai talutustilanteessa pyrki joko a)estämään etenemisen tai b) näykkimään minihevosta. 
Huomasin todennäköisesti antaneeni hevoselle/hevosille vääriä signaaleja, sillä tällä tavalla ei voi hevonen käyttäytyä ihmistä kohtaan, jos sillä on kunnioitus ihmistä kohtaan normaalilla tasolla.
Ryhdyin siis kysymään neuvoja viisaammilta, ihmisiltä joilla on omia hevosia ja jotka ovat tekemisissä erilaisten hevosten kanssa päivittäin. Lisäksi luin yöt myöten alan kirjoja, nettipalstoja, nettiartikkeleita ja muita sivuja, joista voisi mahdollisesti olla apua tämäntyyppisen käyttäytymisen kitkemiseen ja normaalitilanteeseen pääsemiseen.
Ei tietenkään ollut oikein minihevoselle, että sen täytyi pelätä isomman reaktioita jatkuvasti ja samaan aikaan ongelmakäyttäytyminen turhautti ja suretti minua ja mikä pahinta, myös Fiorella vaikutti tyytymättömältä tilanteeseen.
Tuntui vain kuin...samassa hevosessa olisi todella Tohtori Jekyl ja Mr. Hyde. Toisena hetkenä hevonen oli rauhallinen, mukautuvainen ja tyytyväisen oloinen ja toisena raivohullu hyökkäilijä.

Syksyi muuttui pimeämmäksi ja viileämmäksi ja samalla muuttui Fiorellan luonne arvaamattomammaksi. Kaksi kertaa se juoksi tarhassa minua päin, mutta pysähtyi kyllä kun huusin ja nostin käden ilmaan. Toisella kerralla olin ottanut raipan mukaan siltä varalta että rouva taasen hermostuu ja tarvitsen enemmän etäisyyttä kuin käsivarren mitan ja tämä kohtijuoksu jäi ainakin toistaiseksi viimeiseksi kerraksi sillä silloin nostin myös raipan ilmaan ja säestin huutoani vimmatulla huitomisella. En tietenkään osunut hevoseen, mutta hevonen jätti suosiolla tarvittavan hajuraon. 
Harmitti vietävästi, kun kaikki ei mennytkään niin kuin saduissa. Lapsuuteni suurin unelma...olla oma hevonen omassa pihassa. Ratsastella (tai talutella :) )se rauhallisesti auringonlaskuun pellon reunaan, viettää mukavaa aikaa tutkien sen luonnetta ja käyttäytymistä, keittää aamukahvi ja juoda se tallissa tai tarhassa eläinten kanssa...miten tässä nyt näin kävi? Sortuivatko pilvilinnat kerralla? Eikö minusta olekaan hevosen omistajaksi, olenko liian kiltti, enkö osaa ilmaista tahtoani, enkö tiedä tarpeeksi? Näissä itsesäälin syövereissä pyöriessäni havahduin tyttäreni ilmoitukseen värityskirjan ääreltä: "Olet ihan tyhmä, koska en saa pipareita, et ole äitini enään..." Ja sitten ajattelin, että selvä. Olen siis epäonnistunut sekä äitinä, että hevosenomistajana. 
Saunassa hengitin syvään ja join yhden saunaoluen. Mietin tilannetta. Selvä. Ehkä en ole täydellinen, mutta aina voin kehittyä. Jos en osaa itse niin voin kysyä apua. Mihin minulla on kiire? Onko tämänhetkinen tunnetila ikuinen, ei ole. Huomenna on uusi päivä!

Ryhdyin sitten miettimään mikä voisi laukaista agressiivisen käytöksen. Porttiongelman sain ratkaistua naapurin hevosihmisen avulla, sain selkeät ohjeet porttihäiriköinnin lopettamiseen ja ne toimivat. Sain myös lainaksi kirjan: Hevosen kanssa/Tuire Kaimio ja ryhdyin harjoittamaan maasta käsin harjoituksia. Ensimmäisenä vaadin omaa tilaa tarhassa heilauttamalla kättä tai peruuttamalla hevosen pois tilastani. Ryhdyin myös viemään tytärtäni ja Prettyä useammin ratsastusretkille ja palkitsin toivotunlaisesta rauhallisuudesta myös isoa hevosta. Toisin sanoen koetin siedättää Fiorellaa tilanteisiin enemmän. Ja samalla yritin estää Prettylle tulemasta negatiivisia kokemuksia liikaa liittyen kiinniottoon, porttiin,tms...

Minulla ei myöskään ollut kokemusta hevosen liinassa juoksuttamisesta ja sain demostraation asiasta huippu kengittäjältämme (meillä vain vuolee, hevosilla ei kenkiä). Näin pääsin myös ensimmäistä kertaa juoksuttamaan hevosiamme. Pretty tosin totesi, että tämä on hullun hommaa ja juoksutusraippa ei kuitenkaan satu, joten mitä turhia, mutta Fiorella nautti silminnähden ja osasi kuvion vanhasta muistista täysin.

Ihmeellisten panikointi, äkkisyöksy, agressiivisuus asioiden taustalla epäilin jopa yhdessä vaiheessa erästä pinkkiä pipoani. Jälkeenpäin muistellen, tuntuu kuin aina olisi sattunut olemaan päässä tuo pinkki pipo...

Hylkäsin kuitenkin pipo- teorian, kun outoa käyttäytymistä on tapahtunut pipon heivaamisen jälkeenkin muutaman kerran (myydään vähän käytetty hyvä pipo vähiten tarjoavalle...) Myös lämpötila ja vesisade ovat laukaisevia tekijöitä. Sateella tiedän jo varmuudella, että ekstra tarkkaavaisuus on paikallaan.
Sain eräältä Livefarmin seuraajalta hyvää tietoa koskien loimitusta. Sillä vaikka pihattohevosia ei missään nimessä kannattaisi loimittaa turhaan (hevosen oma lämmönsäätelykyky häiriintyy) niin usein  vanhan tai kiputiloista kärsivän hevosen kohdalla tilanne onkin toinen. Kokeilin siis loimittaa Fiorellaa enemmän ja sade/tuuli yhdistelmä vaatii selvästi hänellä aina loimituksen, tosin pikkupakkanen/ei tuulta-yhdistelmässä en huomannut eroa loimella olon tai ilman olon välillä. Talvikarva "pörhistyy" hyvin esiin ja sitoo lämpöä eikä hevonen näytä palelevalta millään muotoa. Kastuessaan olen käyttänyt fleece/sadeloimi yhdistelmää ja vaihtanut sitten pelkkään sadeloimeen jos sade jatkuu.
Pihatto hevosilla on vedoton ja kuiva. Oveen laitoimme pvc-verhot, jotka pitävät lämpöä sisällä, sateen ja lumen ulkona ja ötökät kesällä poissa. Meni 1kk ennen kuin Fiorella suostui kulkemaan oviverhon läpi. Laskin aina muutaman päivän välein yhden liuskan kunnes koko verho oli alhaalla.
Summa summarum:
Fiorella-tapaus on opettanut minulle taas paljon. Kaikki ei mene aina eläinten ja ihmistenkään väleissä kuin saduissa. Joskus täytyy opetella, tutkia, kokeilla, luopua tai löytää yhteinen sävel rauhassa ajan kanssa. Kuitenkin mikään tila ei ole ikuinen, aina kannattaa katsoa uusi päivä.